Musiikki, maalaaminen ja kirjoittaminen ovat olleet minulle tärkeitä asioita lapsuudestani asti. Joksikin ajaksi ne vuosien saatossa jäivät, mutta nyt ne ovat jälleen palanneet vahvasti elämään ja ilmentymään. Oikeus luoda on meille kaikille annettu ihana lahja. Anna sinäkin itsellesi lupa luoda taidetta ja muita asioita ilman paineita ja vaatimuksia. Paineissa ja vaatimuksissa olemme jo kyllin hyviä, varsinkin itseämme kohtaan. Nyt on aika harjoitella vapaata luovuutta!

Maalaus: ”Sisimpäsi valo”

Miten maalaukset syntyvät?

Kun maalaan, saan inspiraationi luonnosta ja sen väreistä sekä tunnelmista eri vuodenaikoina. Harvemmin käytän valokuvia maalausten pohjana. Tavallaan maalaan mielikuviani, muistoja ja nykyhetkeä lomittain kuvaan. Olisiko se, se kuuluisa sielun maisema? Joskus mielessäni on vain yksi asia, jonka haluan tauluun saattaa, kuten esimerkiksi puron solina helteellä. Lopputulos ja ylipäätään työn eteneminen ovat minulle itsellenikin usein arvoituksia, millainen taulusta lopulta intuitiivisesti syntyy.

Joskus saatan nähdä erityisen upean maiseman jossain ja yhdistää siihen toisaalla, toisena vuodenaikana näkemäni taivaan värit. Joskus haluan ehdottomasti käyttää tietynlaisia värejä luodakseni tietyn tunnelman kuvaan, mutta yhdistelen eri maisemista haluamani piirteet sitten taulun maisemaksi. Kaikki maisemat kuitenkin sijoittuvat tänne pohjoiseen, synnyinkotini alueelle. En osaa paikantaa kuitenkaan kartalta mitään tiettyä paikkaa. Ehkä joku löytää maalauksistani kotimaisemansa tai muun maiseman, missä on joskus käynyt. Useimmiten kuitenkin omassa mielessäni on jokin luonnossa vallitseva tunnelma, jota haluan ilmentää.

Kaamosvalot -maalaus
Kaamosvalot

Tavoitteenani ei ole tehdä mitenkään oikeaoppisesti realistisesti täydellistä maisemamaalausta. Lisäksi  maalausten värit häviävät pohjoisen taivaalle 6-0, vaikka kuinka yrittäisin jäljitellä todellisia värejä.

Luonto on voimakas, ja samalla herkkä ja se hoitaa ja huolehtii meistä niin fyysisesti kuin henkisesti. Saamme siltä ruoan ja terveyttä. Luonto herättää meissä tunteita ja koskettaa sisintämme, koska olemme osa sitä.

Jossain tuolla metsässä, veden äärellä tai tunturissa, voimme kokea ajattomuutta.